Care. Improve. Be free. Eli meidän arvot

Sain tehtävän: Kerro jotain mieleenpainuvaa arvoista. Arvot on vähän hassu juttu sillä tapaa, sillä mielestäni harva tietää, että millä tavalla yritysten arvot syntyvät. Onko suurin osa yritysten arvojen kuvauksista mielenkiinnottomia listoja, jotka syntyvät perustajien googletettua visiot ja missiot? Onko kyseisen kesän raasulle kesähessulle annettu tällöin “hauska tehtävä”, jota “freesein silmin pohtia”? Fakta kuitenkin on, että suurin osa vastaan tulevista arvoista on tylsiä listoja täynnä turhaa jargonia.

Tässä vaiheessa voin ylpeänä myöntää, että X Headsin arvot ovat syntyneet juuri näin. Allekirjoittanut sai kattavan Google Docs -templaten, josta löytyi kohdat Visio, Missio ja Arvot. “Voisit keksiä siitä”. No minäpä keksin.

Kuka tahansa asiansa osaava ja ainakin pari kurssia tuotantotaloutta käynyt diplomi-insinööri aloittaa itselle uuden tehtävän luonnollisesti avaamalla googlen. Sama henkilö ei yleensä myöskään ylläty kohdatessaan pelkkää hämmennystä luovaa jargonia. Tällöin kysymys “mitä ihmettä täällä tapahtuu?” saa vastauksen vain kysymällä joltain, joka on oikeasti käynyt läpi saman prosessin.

Jätän ihmisen tässä vaiheessa pimentoon, mutta kohtasin heti seuraavana päivänä varsin kattavat pohdinnat sopivista arvoista eräälle yritykselle. Luettuani tekstit läpi löysin arvot, jotka osuivat X Headsin ihmisiin ja toimintaan kuin raha tutalaisen taskuun.

Care.
Improve.
Be Free.

Lähdettyäni miettimään, mitä sanottavaa minulla voisi olla arvoistamme, luonnollisesti paras tapa oli heittää kysymys takaisin osakkaillemme: Miten teidän mielestänne vaikkapa Care toteutuu? Alla meidän tyyppien kootut vastaukset:

Improve

“Oli se joko omaa tai muiden kehitystä, siitä saa aina kuulla Slackissa (tiimichat) ylpeydellä ja rakentavasti.”
tai
“Tehtiin juuri yhden tyypin faijalle konsultointicase ilmaiseksi, kun nähtiin, että jotain tarvisi tehdä. Ja samalla oppia uusi ala.”

Care

“Tyyppi hei, meillä on just ollut kuudennet vuosittaiset kokoontumiset, joihin on lähes aina päässyt kaikki tyypit ulkomailta asti. Voiko sen enempää välittää?”

Be Free

“Mietin tuossa, että meillä kellään ei ole minkäänlaisia muotteja, joihin asettua. Tämän myötä kaikilla on oma kehittymisensä ja muuttumisensa suuntaan, mihin haluaa elämänsä viedä.”

Lisäksi muilta kuultua:

“Jos jokainen eläisi elämänsä noiden mukaan, niin olisi muuten maailma paljon parempi”

“On teillä kyllä hemmetin hyvät arvot”

Näillä me. Arvot kuvaa aika täydellisen lahjakkaasti meidän jokaisen arvomaailmaa. Ja printattiin muuten meidän arvot maailman cooleimmalla designillä t-paitoihin. Sen jälkeen kun nähtiin firmamme advisorien liikkuvan tavallista ylpeämpänä meidän paita päällä töissä, niin tuli hymy.

Miten sinä?