Tutalaisen työkalupakki

Toolbox

Me kun ollaan kaikki tuotantotaloudesta valmistuneita tai valmistumassa, niin aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa toinen tietää juuri siihen pulmaan toimivan työkalun ja ojentaa sen omasta pakistaan.

Meidän arvoihin kuuluu Care eli me halutaan myös jakaa omaa osaamistamme ympärillemme. Uutiskirjeen avulla me jo jaetaan joka viikko kolme mielenkiintoista ja kehittävää juttua.

Alle on koottu keskeneräinen ja järjestämätön lista erilaisista työkaluista, joihin kuuluu viitekehyksiä, ajatusmalleja, hyviä diplomitöitä, mielenkiintoisia kirjoituksia tai lähes mitä vain tarpeelliseksi ja hyödylliseksi havaittua. Suurin osa ei ole tuotantotalouteen sidottuja, vaan lähinnä tuotantotalouden opinnot antavat hyvän pohjan tutustumiselle ja toisinpäin.

Yhteenlaskettu lukuaika ja luetun sisäistämiseen vaadittu aika on suunnilleen elämän mittainen, mutta jostain kannattaa kuitenkin aloittaa.

Tämä kirjoitus on osa meidän vuosijuhlalahjaa 25-vuotiaalle OPTIEM – Oulun tuotantotalousteekkarit ry:lle, jossa mekin olemme opiskeluaikanamme olleet aktiivisia toimijoita. Onneksi olkoon, OPTIEM!