Mikko – eräjorma-toimitusjohtaja

Tänään aloitamme uuden juttusarjan, jossa vuorollaan esitellään jokainen yrityksemme jäsen. Tällä juttusarjalle haluamme luoda pohjan blogille ja esitellä kasvot kirjoitusten ja nimen X Heads takaa. Tavoitteenamme on, että postauksissa näkyy visiomme, mielipiteemme ja halumme tehdä maailma paremmaksi paikaksi. Tämän vuoksi haluamme paljastaa ensin palasen itsestämme. Postaussarja alkaa henkilöllä Mikko, joka on tällä hetkellä X Headsin toimitusjohtaja.

 

Olen Mikko, 25-vuotias oululainen ja valmistuin juuri tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Harrastuksiini kuuluvat lumilautailu, ruoka, kalastus, eräjormailu ja lukeminen. En tiedä mitään parempaa kuin tykittää rinnettä alas puoli metriä syvässä puuterilumessa. Siinä kokee täydellistä vapauden tunnetta. Nautin myös luonnossa liikkumisesta ja ruoan hankkimisesta luonnosta – siinä jotain todella siistiä ja selittämätöntä, mikä vain pitää kokea. Esimerkiksi kun keskellä erämaata paistat pannulla juuri kalastetun taimenen. Tälläiset reissut metsään toimivat hyvänä stressinpoistajana, sillä silloin voi olla lähes välittämättä muista ihmisistä ja niiden ongelmista. Toinen rentoutumiskeinoni on lukeminen. Lukiessa voin antaa mielikuvitukselle vallan ja upota kirjan maailmaan täysin, niin aika vaan juoksee ohi.

Olen kiinnostunut teknologiasta, uusista innovaatioista, historiasta, luonnosta ja kirjoista. On mahtavaa seurata, millaisia uusia keksintöjä tulee, miettiä mistä idea on keksitty ja miten se on kehitetty oikeaksi innovaatioksi. Historia on mielenkiintoista, koska ihmisten edesottamukset ovat melko ihmeellisiä; taskulaskimen tasoisella tietokoneella on päästy Kuuhun, kaverit seilasivat Tyynen valtameren yli balsalautalla, koska muut eivät uskoneet sen historian teoriaa ja henkilö halusi todistaa sen mahdolliseksi.  

Mielestäni sekä suunnittelua että luovimista tarvitaan. Suunnittelu ja skenaarioiden miettiminen läpi ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on kyky reagoida muutoksiin. Suunnittelu antaa suunnan ja määränpään, mutta reitti piirtyy oikeasti tilanteen mukaan eikä sitä voi tietää tarkasti entuudestaan. Jokainen tilanne tulee analysoida aina parhaan kävelyreitin valinnasta investointiin. Mielestäni analysointi on mukaansatempaavaa varsinkin jos on tarjolla lukuja, joiden perusteella voi tehdä johtopäätöksiä ja keskustella niistä porukalla, sillä kaikilla on usein hyvin erilaisia näkökulmia. Loppujen lopuksi erittäin tärkeä taito on tunnistaa kuinka pitkälle analysointi kannattaa viedä ja mitkä päätökset tulee tehdä intuitiivisesti.

Mielestäni tiimityöskentelyn voima on uskomaton ja sitä pitäisi osata hyödyntää paremmin. Mottoni työelämään onkin, että lyödään tyhmät päät yhteen niin kaikki on mahdollista. Tulevaisuudessa haluan olla mukana huipputiimissä luomassa jotain uutta, jolla on tarkoitusta ja merkitystä sekä itselle että muille. Tittelillä, työajalla tai sopparilla ei ole väliä, kun pääsen toteuttamaan tätä tulevaisuuden haavettani.