Kyborgit, superihmiset ja kloonit. Evoluutio vai sukupuutto? Mitä tarkoittaa olla ihminen nykypäivänä? Millaista on olla ihminen sadan vuoden päästä tästä? Teknologinen kyvykkyys kasvaa nopeaa tahtia – tulisiko meidän omaksua muutokset mieliimme, kehoihimme ja jokapäiväiseen elämään vai onko olemassa rajoja, joiden yli meidän ei pitäisi astua?
Tällainen saateteksti houkutteli minut sateisena perjantaiaamuna Barcelonan CCCB-kulttuurikeskukseen. Näyttely ei todellakaan jättänyt kylmäksi, vaan tarjosi valtavasti ajateltavaa ihmisten ja teknologian tulevaisuudesta. Bioteknologiaa, virtuaalitodellisuutta, robotteja, biomateriaaleja ja etiikkaa. Nykyään olemme jo hyvin lähellä amputoitujen jäsenten tilalla toimivia robottiraajoja ja voimme 3D-tulostaa ihmissoluja. Ei mene enää kauaa, kun voimme tulostaa esimerkiksi ihoa sekä rustoa. Mitä tämä tulee tarkoittamaan lääketieteessä ja ihmisten hoidossa? Siirrytäänkö elinluovutuksesta 3D-printtaukseen? Entä jos robottiraajat ovatkin parempia kuin omat biologiset jäsenemme? Tällaiset ajatukset ovat teekkarille sekä kutkuttavia että pelottavia. Pyrimme jatkuvasti kehittämään teknologiaa, mutta muistammeko miettiä miten se muuttaa meidän ympäristöä ja mahdollista tulevaisuutta?
Näyttely oli loistava mahdollisuus oppia uutta teknologian nykytilasta. Uutta minulle oli muun muassa tieto kansainvälisestä kyborgijärjestöstä. Kyseisen järjestön tarkoituksena on auttaa ihmisiä tulemaan kyborgeiksi, puolustaa kyborgien oikeuksia ja mainostaa kyborgismia taiteellisena ja sosiaalisena liikkeenä. Kyborgeista tunnetuin taitaa olla Neil Harbisson, joka erikoisrakennetun antennin avulla voi kuulla värejä. Suomestakin löytyy omia guruja kuten Pekko Vehviläinen.
Kun vaelsin näyttelyä eteenpäin, huomasin selkeästi teeman muutoksen perinteisemmästä teknologiasta yhä ihmeellisempään ja ristiriitaisia tunteita herättävämpään. Hiljalleen kävellen havaitsin robottikäden pehmeästi pukkaavan kehtoa edestakaisin (katso video). Saatetekstinä oli ”Vanhemmuuden optimointi – 2012”. Kyseinen robottikäsi aktivoituu aina kun lapsi itkee tai herää unesta. Voidaanko teknologiaa myös soveltaa niinkin perinteiseen asiaan kuin lastenhoitoon? Näyttelyn mukaan tämä voi olla tulevaisuutta.
Kylmät väreet iskivät kun pääsin näyttelyn osaan, jossa esiteltiin millaisia kehonmuokkauksia tulevaisuuden lapsille voitaisiin tehdä. Lapset esimerkiksi selviäisivät paremmin ilmastonmuutoksen aiheuttamassa kuumassa ilmastossa. Toivokaamme, että nämä kehonmuokkaukset jäävät vain teoriaan.
Entäpä robotiikka? Näyttelyssä oli tarjolla myös seinällinen kehottomia robotteja, jotka liikkuivat kuten ihmiset ja seurasivat liikkeitäsi. Seinän tarkoituksena oli selvästi saada katsojat epämukaviksi. On kieltämättä vaikuttavaa, kuinka aidoiksi robottien liikkeet on jo saatu. Olisikohan seinää ollut vaikeampi lähestyä, mikäli näillä roboteilla olisi ollut myös kehot?
Näyttelyn viimeisillä metreillä käsiteltiin myös eläinten jalostusta sekä kurkistettiin siihen, mitä teknologia ruoantuotannossa on tulevaisuudessa. Kun nälänhätä lisääntyy, tuleeko bioteknologia avuksi? Entäpä jos kutistettaisiinkin ihminen? Ihmiset ovat aikojen kuluessa kasvaneet pidemmiksi, minkä vuoksi tarvitsemme enemmän energiaa, ruokaa ja tilaa. Spekulatiivisessa The Incredible Shrinking Man -tutkimusprojektissa mietitään, mitä tarkoittaisi, jos ihmiset olisivatkin vain 50 cm:n pituisia.
Kokonaisuudessaan teknologia mahdollistaa esimerkiksi pidemmän eliniän, mutta mitä tämä tulee tarkoittamaan ympäristöllemme? Kuinka pitkä ikä on vielä eettistä? Onko oikein jatkaa elinkaartamme hyvin pitkälle?
Näyttely kirvoitti useita mielenkiintoisia ajattelemisen aiheita ja suosittelen lämpimästi Human+-näyttelyn projekteihin tutustumista. Voimmeko jatkaa vapaasti teknologian kehittämistä vai tulisiko meidän rajoittaa luomuksiamme jossain vaiheessa? Yksi asia on selvä: elämme mielenkiintoisia aikoja teknologian osalta.