Vieraskirjoituksemme on julkaistu DMF Business Oy:n blogissa. Käy lukemassa yritysten ennakoinnista täältä.
Olemme jakaneet yrityksen ja erityisesti tuotteen elinkaaren neljään osaan. Tämän kirjoituksen aihe on kasvu ja samalla pohditaan arvoa ja hakkerointia.
Olemme jakaneet yrityksen ja tuotteen elinkaaren neljään osaan. Tämän kirjoituksen aiheena on kaupallistaminen ja mitä kaikkea se sisältää.
Olemme jakaneet yrityksen ja erityisesti tuotteen elinkaaren neljään osaan. Ne ovat kehitys, kaupallistaminen, kasvu ja kypsyys. Jokaisella vaiheella on omat erityispiirteensä, ja tarjoamme niihin soveltuvia palveluja. Tässä kirjoituksessa käsitellään kehitysvaihetta.
Ouran hyvinvointisormus on sopiva apuväline ohjaamaan elämäntapamuutoksia. Se kertoo armottomalla tarkkuudella elintapojen vaikutukset uneen ja palautumiseen. Oura kannustaa parantamaan tapoja ja vie askeleen lähemmäksi oman itsensä löytämistä.
Unelmia kannattaa jahdata. Elämään löytyy merkitys, eikä arki enää maistu puulta.
Haaste: Asiakaskunta vanhenee ja teatterilta loppuu asiakkaat. Nuoret aikuiset pitää saada teatteriin, koska muuten teatteri nykymuodossaan kuolee asiakkaidensa mukana.
Lopputulos: Nuorten aikuisten ehdoilla suunniteltuja konsepteja, joilla voi saada lisää asiakkaita.
Johtavat ja muut menestyneiksi oletetut ihmiset alkoivat aikoinaan käyttää ulkonäköä menestyksensä mittarina. Nyt trendi vie hengellisyyteen ja meditaatioon. Eikä tarvitse olla tai edes haluta olla menestynyt meditoidakseen. Jes!
Virtuaalitodellisuus on ollut jo monta vuotta tulossa. Ja se kehittyy kovaa vauhtia. Siitä ei ole kuitenkaan saatu kaikkea irti. Mistä siis kiikastaa?
Me kun ollaan kaikki tuotantotaloudesta valmistuneita tai valmistumassa, niin aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa toinen tietää juuri siihen pulmaan toimivan työkalun ja ojentaa sen omasta pakistaan. Meidän arvoihin kuuluu Care eli me halutaan myös jakaa omaa osaamistamme ympärillemme. Uutiskirjeen…